Avoperhekuntoutus

Palveluluokkaan kuuluu perheitä, joissa tarvitaan apua ja tukea esimerkiksi varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen, vauvan tarpeisiin vastaamiseen, vuorokausirytmiin ja ravitsemukseen liittyviin asioihin,vauvan käsittelyyn ja vauvan sairauksiin liittyviin asioihin. Luokkaan kuuluu myös perheitä, joissa tarvitaan osaamista sisarussuhteiden tukemisessa ja kodin olosuhteiden kehittämisessä ja vuorovaikutussuhteiden tukemisessa.
Palveluluokkaan voi kuulua myös lapsen saanut nuori, joka on lastensuojelun asiakkuudessa ja sijoitettuna ympärivuorokautiseen hoitoon. Tällöin palvelussa vastataan sekä äidin että vauvan tarpeisiin. Tukea tarvitaan esimerkiksi äidin ja lapsen varhaiseen vuorovaikutukseen, vauvan käsittelyyn ja vastaavaan. Palvelussa ohjataan äitiä vastaamaan vauvan tarpeisiin; vuorokausirytmiin, ravitsemukseen, vauvan käsittelyyn, vauvan sairauksiin ja vastaavaan liittyen. Palveluun kuuluu tällöin lapsen isän ja läheisverkoston tiivis mukana oleminen.
Avoperhekuntoutusta toteuttavan henkilöstön tukena on konsultoiva taustatyöryhmä, jossa on sosiaalityön ja terveydenhuollon osaamista sekä lapsen kasvun ja kehityksen tuntemista. Taustatyöryhmän tukee suoraa asiakastyötä tekeviä työntekijöitä asiakastyön johtamisella ja ohjaamisella, tarjoamalla asiantuntemusta ja mahdollisuuden työn reflektointiin ja konsultaation.
Työskentely on aina tavoitteellista ja suunnitelmallista sekä sisältää terapeuttisen työskentelyotteen. Avoperhekuntoutuksessa pyritään löytämään "juurisyyt" perheen haasteille, jotta saavutettu muutos olisi mahdollisimman pitkäaikainen